lauantai 15. syyskuuta 2007

Lauantai 15.9.

Hei

Lisään hirveän kiireisen kesän jälkeen nyt ensimmäisen uuden runoni. Toivon kovasti, että mikäli olette jatkossakin kiinnostuneita lukemaan näitä tuotelmiani, kertoisitte ideoita blogin kehittämiseksi. Selvää nimittäin on, etten kykene mitenkään runo/päivä tahtiin, joka oli tietysti alunalkaenkin aikas idealistista. Ideoista olisin iäti kiitollinen.

Rakkausrunoilija

Tässä pudottaa
sade päällesi
aikuiseksi kasvaneita kyyneleitä.

Putoavat sinuun
kuin pianot.
Ilman ulkoista jälkeä.

Pehmeinä tippuvat
ne hymyilijän posket.

Tai lapsen.

Ne ovat minun kyyneleitäni,
enkä tahdoa
siasta puhua.

perjantai 11. toukokuuta 2007

Perjantai 11.5

Sinä.

Huomiseen johtava tieni.
Kaksi kaistaa,
yksi suunta.

Kuumat renkaat
pitkän matkan jälkeen.

Umpikujani.

torstai 10. toukokuuta 2007

Torstai 10.5

lihakset ja minä

Sydän

vain rakkautesi
hieromana rento.

keskiviikko 9. toukokuuta 2007

Keskiviikko 9.5

Tänne voin lepäämään käydä,
täällä kaikki on niin hyvää.

Suutelen tähän.
Suutelen vähän.

Varovasti.

Haurasta kaikki on kuin lasi.
Häpykummullasi.

tiistai 8. toukokuuta 2007

Tiistai 8.5

Vapaapäivä

Tänään minut saattoi epätasapainoon
kesän kangastus helmihangella.
Otin vapaapäivän.

Heitin housut hattuhyllyyn,
haaveilin.
Ilma ympärilläni on keveää,
tuuli perhosen henkäisyistä noussut.

Kaiken se on vienyt niin kauas
että päivän kestää palata.
Minun sieluni portit
ovat auki kaikki.

Minä tuuletan.

maanantai 7. toukokuuta 2007

Maanantai 7.5

Kun poistit
rakkaudeltani
sen palaneet
vahasiivet.

Kun suutelit
minua otsalle.

Voimaton olo yrittäessäni.

Lentää.

sunnuntai 6. toukokuuta 2007

Sunnuntai 6.5

Sinä kävelet
minua vastaan
kuin kävelisit
vastaan myrskytuulta.
Paljaspäin ja unohdettuna.

Olet huulilleni
hetken viulu
jota jousena soittaa.

Vain hetken.

Sitten olet
jo laulu
jota tuuli hiljaa toistaa.

Puissa soit
ja virran kuohuissa.

Illan tullen
olemme vettä
virtaamme vain
etsien merta.

Olet pieni
heleä-ääninen lintu
olet huulilta juokseva viini.

Lopulta taivut
kuin pajunoksa
kauniille kaarelle.

Hymyillen suljet silmäsi.

Nukahdat.
Olet merellä.
Hiljaa soudat
untesi sinessä.

lauantai 5. toukokuuta 2007

Lauantai 5.5

Me olemme,
mistä suunnasta meitä
nyt katsotkin,
rakastelemassa.

Rakkaus puhui meille sinun suullasi.
Kaikkein punaisimmin huulin.

Nyt olen
sinun lähelläsi,
ystäväsi,
sisälläsi.

Nyt minä.
Nyt sinä.

Olemme raukeita.
Olemme lähellä.

Olemme
sunnuntailapsia
aamuauringossa.

perjantai 4. toukokuuta 2007

Perjantai 4.5

Miehuuskysymys

Olet kuunnellut
naapureita öisin.

Kunpa et olisi.

Heidän yöäänistään
teit päätelmät
ja kerroit
ne minulle.

Enää
ei nälänhätä
tunnu
kovin suurelta ongelmalta.

Olen talon huonoin rakastaja.

torstai 3. toukokuuta 2007

Torstai 3.5

Valon ja
varjon
syleilykohdassa
metri ikkunasta minuun
seisot alasti.

Olla sinussa,
rannan vedessä
ilta-aurinko.

Painua sinuun
niin kovasti
tahdon.

keskiviikko 2. toukokuuta 2007

Keskiviikko 2.5

Järkeni katoaa
silmiisi
se sukeltaa.

Kivikkoon,
karikkoon,
ilman pelkoa.

Kolhiinnutaan

hukutaan toisiimme.
Rakastellaan tämä yö.

tiistai 1. toukokuuta 2007

Tiistai 1.5

Sydäneläketurvakeskus


Itseni tunnen

sydämeni eläköitymisen aikataulua
kyseleville viranomaisille
en osaa antaa selvää vastausta.

Lihaksistani vahvin
lyö sinulle loput vuodet.

maanantai 30. huhtikuuta 2007

Maanantai 30.4

Lähestyvä askel
vaikea ottaa
sinua kohti

rakkaus minussa
venyttää väsyneitä käsiään.

Kohti sinua putoan.

Rakkautesi palopurjeeseen
Putoan
putoan.

sunnuntai 29. huhtikuuta 2007

Sunnuntai 29.4

Keittiön pöytä on polttavan kylmä.
Keittiön pöytä
on kaikista
tuntemistani
huonekaluista
viheliäisin.

Keittiön pöytä
on minulle kuollut.

Keittiön pöydän äärellä eilen
katsoit minua silmiin
ja kuin korkkiruuvilla
avasit sieluani.
(en sano sinua silti kieroksi)
Löysit liikaa rumaa.

Korkinpalasetkin murenivat.
Olin hukkua niihin ja kyyneliin.

Sinun kenkäsi eivät loju
enää eteisessä.

Minä olen kaikesta tyhjä.

perjantai 27. huhtikuuta 2007

Lauantai 28.4

Nainen makaa minun edessäni
ja tiedän
kuka hän on.

Itseäni en tunne
ja se
on outoa.

Hanki on kasvanut
minun muistini päälle.
Pakkanen tehnyt kaikkensa.

Tehnyt minusta hullun.

Ei hullua.
Kuvittele viidakko.
Näetkö?
Allasi.
Sinne tippuu musta hattu.

Katse seuraa pudotusta.
Se ei lopu
ennen lumen tuloa.

Sitten makaa musta silinterihattu
puuterilumella
eikä katse irtoa.

Ymmärrätkö nyt tilani?

Olet Lunta Viidakkoon,
enkä omaa nimeäni tiedä.

torstai 26. huhtikuuta 2007

Perjantai 27.4

Notkealle varrelle
olet
liian kaunis
kukka kantaa.

Ja liian pieni keto.

Kasvojasi katsellessani
usein aivastan.

Hermostoni sinusta
on aina niin ihanan kylläinen.

keskiviikko 25. huhtikuuta 2007

Torstai 26.4

Tämän hetken
puhallan palloon
se on jo mennyt.
Olet mennyt.

Odotan junaa
matkalla kotiin
hitaasti kulkee
se on jo mennyt.

Asemalaiturilla
seisoo tyttö pallo kädessään.

Heikko käsi,
vahva rakkaus
ja minä
puhaltamassa tuleen,
tuuleen,
korvaasi.

Pallo ja minä
saavutamme taivaan.

tiistai 24. huhtikuuta 2007

Keskiviikko 25.4

Ilman rakkautta
rytmi nopea
puserosi alle

Pakko päästä

90-luvun minä,
nuori,
into
into
intohimoinen
kiss fm vasta perustettu
kokeilen rintojen pehmeyttä

Rinnat muistan
sinut olen jo unohtanut
Riina tai tiina
Anteeksi kova puristus.

maanantai 23. huhtikuuta 2007

Tiistai 24.4


Paljasjalkapako


Junaan nousseet
tytön askeleet
tunti sitten,
ehkä kolme.

Minua varjostavat
tämän näännyttävän lähdön kaikki seikat.

Sirot kenkäsi
jäivät ovelleni
miten voin palata kotiini.
Tiskeissä sinun huulipunasi nauraa minulle,

viimeinen muisto herkistä huulistasi.
Makuuhuoneen sinetöin
nukun sohvalla tämän talven viimeiset yöt.

Hei lukija

Julkaisen tänään tässä blogissa ensimmäisen monista kirjoittamistani runoista. Runoja lisään joka päivä yhden (aivan nimen mukaisesti). Runojen oikeudet pysyvät luonnollisesti minulla, mutta jos lainaaminen kiinnostaa, niin viestittele. Kommentteja otan vastaan mielelläni, mutta tärkeintä on, että viihdyt runojeni luona.

hei,
lukija

Maanantai 23.4

Munasolusi pinta
niin halkeamattomana kuin voikin olla
on vastassa odottamatonta innostustani
voimaa

jonka alaisina suuremmatkin metsät
ovat kaatuneet surkeissa myrskyissä
joita fennoskandian alueelle on työntynyt.